Jokaisesta yksittäisestä prosessista on kolme näkökulmaa: (1) todellisuus, (2) meidän oma subjektiivinen näkemys prosessista sekä (3) hahmotelma siitä, minkälainen prosessin tulisi olla. Todellisuus avautuu vain ja ainoastaan paikanpäällä havainnoimalla. Gemba on japania ja se tarkoittaa paikkaa, jossa työ tehdään. Lean filosofian mukaan prosessin todellinen tila ei avaudu mittarien ja raporttien pohjalta. Gemba läpikävely toteutetaan samassa järjestyksessä, kuin prosessi etenee kohti asiakasta.

Arvovirtakuvauksella pyritään visualisoimaan prosessin toiminnot ja niihin liittyvät tietovirrat. Gemba läpikävelyn lopputulemana voi olla arvovirtakuvaus prosessin todellisesta nykytilasta, jossa tuotantoketjun eri osat tunnistetaan ja kuvataan. Perimmäisenä tarkoituksena on ongelmien ja hukan tunnistaminen. Toisin kuin Gemba, arvovirtakuvausta tarkastellaan yleensä käänteisessä järjestyksessä päätepisteestä alkuun. Tarkastelutapa perustuu asiakkaan näkökulman ymmärtämiseen ja vahvistamiseen.

Yleisesti ongelmien löytymistä pidetään huonona asiana ja niitä pyritään piilottamaan sen sijaan, että ne tuotaisiin esille. Lean filosofiassa ongelmiin suhtaudutaan positiivisesti, koska ne avaavat mahdollisuuden parantamiseen ja kehittymiseen.

Nykytilan arvovirtakuvauksen jälkeen pyritään prosessi suunnittelemaan uudelleen siten, että havaitut ongelmat ja hukat saadaan poistettua. Tämän lopputuloksena syntyy prosessin tavoitetilan arvovirtakuvaus. Siinä kuvataan se tilanne minkälaiseksi prosessi halutaan muuttaa.

Lenkkeily on yksilölaji. Sitä harva toteuttaa ulkoisten tekijöiden pohjalta, vaan motivaatio löytyy yksilön pään sisältä. Gemba läpikävelyn tarkoituksena on siis tekemisen ja asiakastarpeiden välisen yhteyden ja sen todellisen tilanteen hahmottamista. Tekeminen käynnistyy tarpeesta. Teollisuudessa puhutaan asiakastarpeista ja imuohjauksessa tarve käynnistää tuotannon. Arvovirtakuvauksen laidasta löytyy siis tekemisen käynnistävä tekijä: asiakastarve. Asiakastarve vastaa kysymykseen, miksi jotain tehdään.

Organisaatioissa ja ylipäänsä ympäristöissä on huomattava määrä erilaisia prosesseja, toimintoja ja tukitoimintoja. Asiakkaat eivät ole kiinnostuneita organisaatioiden kokonaistoiminnasta, vaan siitä miten hyvin heidän tarpeensa tulevat täytettyä. Arvovirtakuvaus ja asiakastarve analyysi tulee siis toteuttaa sarjana erillisiä analyysejä, tarve kerrallaan ja palvelu kerrallaan. Iteratiivisesti.

”Toiminta pitää suunnitella sujuvaksi ja ennustettavaksi – se ei ole sitä sattumalta” (S. Torkkola, Lean asiantuntijatyön johtamisessa)

Itsensä johtaminen kaaoksessa ja stabiilissa ympäristössä on erilaista. Ensin on hyvä tunnistaa kumpaan näistä kohteista ympäristö kuuluu. Kaaottisessa ympäristössä tärkentä on pyrkiä luomaan järjestystä. Kaikki muu on ajanhukkaa. Jos toiminta ei ole vakiintunutta, ei sitä voi mitata eikä mittaustuloksien pohjalta voi tehdä johtopäätöksiä saati sitten suunnitelmia.

Mitä isompi kokonaisuus on tarkasteltavana, sitä enemmän se sisältää vaihtelua ja kaaottisia piirteitä. Tällöin kannattaa valita riittävän pieni parannuskohde käsiteltäväksi. Sen jälkeen seuraa ongelman visualisointi ja prosessin suunnittelu sujuvaksi. Mittaamisen avulla seurataan kehitystä ja saadaan tietoa syy-seuraus suhteiden muodostamiseksi.

Stabiilin ympäristön kehittäminen on analyyttisempää ja perustuu mittaustulosten tulkintaan. Tulokset analysoidaan, niiden pohjalta tehdään johtopäätöksiä, tunnistetaan kehityskohteet, jonka jälkeen muutetaan prosessia ja mitataan muutoksen seuraukset.

Mutta koska tilanne tällä hetkellä on kaaottinen pikiemminkin kuin stabiili, keskityn tässä hetkessä kaaottisen tilanteen haltuunottoon.

Mitä sitten ovat ne asiakastarpeet? Sitä olen pohtinut monelta näkökannalta. Mitä ne voisivat olla juuri minun osalta? Rajataan kohdetta ja otetaan tarkasteluun poikkeuksellisesti harjoittelu. Omalta osaltani lenkkeilyn tavoitteiksi ja tarpeeksi olen määritellyt harjoittelun laadun, optimaalisen kehittymisen käytetyn ajan suhteen ja tietynlaiseen irtiottoon töistä. Kysymys kuuluu: jotta näitä asioita voi parantaa, mitä ominaisuuksia / asioita tulisi minun muuttaa?

Gemba läpikävelyyn tulee valmistautua miettimällä ja hahmottamalla, mikä on se ongelma, johon lähdetään ratkaisua tai parannusta hakemaan. Jotta päästään vaikuttamaan ongelmaan, on tunnettava lisäksi siihen vaikuttavat prosessit ja toiminnot. Niiden avulla nähdään, mihin tulee kiinnittää huomiota ja mitä tulee muuttaa, jotta ongelmaan voidaan vaikuttaa.

Gemba kävelyyn on laadittu kysymyksiä, joiden tarkoituksena on ohjata havainnointia oikeaan suuntaan. Tässä yhteydessä olen karsinut listaa niiltä osin, kun ne ovat määritelty tuotannollisen ympäristön havainnointiin. Lisäksi olen soveltanut listaa siitä näkökulmasta, että niiden avulla havainnoidaan abstraktia, muuttuvaa ympäristöä.

Gemba läpikävelyä tukevat kysymykset:

1. Mitkä ovat tämän toiminnan ongelmat tarpeiden kannalta?
2. Mikä käynnistää tekemisen ja miten tarve tekemiselle ilmenee?
3. Kuka aikatauluttaa ja priorisoi toimintaa? Millä perusteella priorisointi toteutetaan?
   • tässä kohdassa on hyvä miettiä kuka kontrolloi tekemisen järjestystä, priorisoiko tekijä tekemistään vai onko taustalla joku muu asia tai tekijä, mikä määrää tekemisen prioriteetin?
   • pystytkö itse tekemään suunnitelma ja aikatauluttamaan sen?
   • onko ympäristössä jo valmiiksi aikataulutettua toimintaa sen verran, että suunnittelulle ei jää tilaa?
4. Kuinka sujuvaa työ on?
   • missä järjestyksessä työt tehdään?
   • minkälaisia katkoja esiintyy työtehtävissä?
   • minkä verran tässä osa-alueessa on tekemättömiä työtehtäviä?
   • onko toiminta ennustettavaa ja suunniteltavissa?
   • mitä teet kun jokin menee vikaan?
   • joudutaanko tekemään ylitöitä, lyhentämään nukkumista tai karsimaan jotain oleellista?
   • mistä tiedät että työ on valmis?
5. Miten toimintaa järjestellään priorisoinnin jälkeen?
   • säädetäänkö suunnitelmaa koko ajan?
   • onko suunnitelma olemassa?
   • onko suunnittelu hallittua ja järjestelmällistä?
   • kiirehditäänkö usein?
6. Miten tarvittavat tiedot saadaan?
   • mitä tietoja tarvitset?
7. Miten kehittäisit toimintaa?

Asiantuntijatyössä kuten myös tekemisessä yleisesti, toiminnan sujuvuus on olennaista. Keskittymistä häiritsevät keskeytykset ja häiriöt sekä monesta eri suunnasta tulevat pyynnöt. Mikäli peräkkäisiä työvaiheita toteutetaan erilaisten ’käyttöliittymien’ kautta, tarkoittaa työvaiheen vaihto aina siirtymistä tietynlaisesta käyttöympäristöstä toiseen. Tätä esiintyy mm. käytettäessä eri tietojärjestelmiä eri työvaiheissa.

Nyky ympäristö on täynnä erilaisia ärsykkeitä ja häiriötekijöitä. Seurataan sosiaalista mediaa, whatsup viesti kilahtaa, tekstiviestit, puhelin soi… on totuttu siihen, että puhelimeen vastataan välittömästi sen soidessa ja muu tekeminen keskeytetään. Väärä numero, mihinkäs sitä jäätiinkään..

Pienen pohdinnan jälkeen päädyin jättämään kilometrit ja tuntimäärät pois blogiteksteistä. Tämän blogin kirjoittamisen idea ja tarkoitus on perehtyä itselleni kiinnostaviin ja hyödyttäviin osa-alueisiin kerrallaan ns. ’deep dive’ tyyppisesti ja pyrkiä hyödyntämään niistä saatuja oppeja omassa toiminnassani. Jo opiskeluaikana huomasin kirjoittamisen olevan paras tapa oppia ja muistaa. Mikäli kilometrit, tunnit ja nopeudet kuitenkin kiinnostavat, niitä voit seurata esim. stravasta: https://www.strava.com/athletes/9845515

Lean filosofiassa WIP varasto, eli keskeneräiset tuotteet tai tehtävät ovat yksi ajan hukkaamisen muoto. Keskeneräisten tuotteiden tai tehtävien määrän kasvaessa virtaus häiriintyy tai vähintäänkin hidastuu. Tuotanto muodostuu yleensä erilaisista vaiheista, osa tehdään peräkkäisinä ketjutetusti ja osa rinnakkaisina. Koko tuotannon ja sen eri vaiheiden tulee noudattaa samaa rytmiä. On yksi kello ja yksi aika, jonka mukaan toimintoja ohjataan synkronoidusti. Tämä mahdollistaa yhtenäisen tuotannonsuunnittelun ja vaiheiden aikatauluttamisen, jotta WIP varasto saadaan minimoitua.

Leanissa puhutaan paljon imuohjauksesta. Tästä voidaan käyttää likimääräisesti myös nimitystä JIT (Just-in-time). Käytännössä se tarkoittaa, että tuotteita ja asioita valmistetaan/tehdään, siirretään ja kuljetetaan vain tarpeen mukaan.

Prosessin suunnittelussa tähdätään asetusaikojen vähentämiseen, eräkokojen pienentämiseen ja lopulta keskeneräisen tuotannon vähentämiseen.

Arjessa on imua. Välillä jopa useampaan suuntaan samanaikaisesti. Jos yllä määriteltyjä periaatteita asetusaikojen ja eräkokojen osalta suhteutetaan treenailuun ja arkeen, voisi se tarkoittaa mm. tukitoimintoihin käytetyn ajan pienentämistä ja suunniteltujen tehtävien pilkkomista pienemmiksi.

Olen jo hetken käyttänyt toggl -nimistä time audit softaa. Tähtäsin sen käytön nimenomaan arjen askareiden ja siihen liittyvien tehtävien vaatiman ajan seurantaan. Tarkoituksena oli suunnitelmallisuuden lisääminen ja ennakoinnin sekä hallinnan parantaminen.

Ajankäytön haasteet näkyvät itselläni ajoittain jokapäiväiseen arkeen liittyvien tehtävien suorittamisen lisäksi myös harjoittelussa. Mikäli treenailua toteutetaan tiettyjen aika-ikkunoiden kautta, tulee helposti leikattua treenin aika-arviosta kaikki sen vaatimat tukitoiminnot pois. Jos esimerkiksi harjoituksen kesto on 50min kevyttä hölkkää + 45min lihaskuntoa, ei sitä voi sovittaa 1h35min aika-ikkunaan. Tämä ongelma on tullut muutaman kerran vastaan.

Toggl -softa on ilmainen ja lähdin kokeilemaan sitä puhtaasti uteliaisuudesta. Sen käyttö oli mielenkiintoista, mutta myös ajoittain hieman häiritsevää. Sen ylläpito ja käyttö tuli normaalin arjen päälle ja välillä unohdin sen juoksemaan tehtävien vaihtuessa.

Hyvin pian mittauksen aloittamisen jälkeen havaitsin nopeuttaneeni toimintaani. Tämä johtui pelkästään siitä, että aloin tiedostaa ajan kulumisen paremmin. Jatkuva ajan mittaaminen on häiritsevää ja siitä tulee yksi suoritettava tehtävä muiden joukossa. Siksi myös siitä pitää välillä ottaa vapaata. Onneksi merkintöjä pystyi jälkikäteen korjaamaan ja välillä syötin siihen dataa myös manuaalisesti.

Viime viikot ovat olleet kaukana normaalista. Arkeen on sisältynyt paljon tavallisuudesta poikkeavia tehtäviä ja siksi tulokset eivät tällä hetkellä vastaa tyypillistä arkeani. Pidän nyt määrittelemättömän ajan taukoa time auditista, hion käytäntöä ja otan uuden auditin myöhemmin. Toistaiseksi merkittävin havaintoni on ollut nimenomaan tuo harjoituksen vaatiman ajan aliarviointi. Tämä johtuu yleensä tukitoimien, kuten esimerkiksi vaatteiden vaihdon huomiotta jättämisestä. Tästä ei aiheudu ongelmaa mikäli ko. päivään ei ole suunniteltu muuta aikataulutettua tekemistä. Tämä on hyvin harvinaista.

Treenin tukitoimiksi voidaan laskea esim. vaatteiden vaihto, treenivaatteiden pakkaus, siirtyminen treenipaikalle jne. Treenin jälkeen tulee sama rumba käänteisenä + ruokailu ja suihku. 1h30min treeniin on syytä varata vähintään 2h ja silloinkin treenin jälkeiset toiminnot tulee tehdä pikemminkin nopeasti, kuin huolellisesti.

Oma viikon to-do lista on yleensä sisältänyt vähintäänkin 50% liikaa tekemistä. Tämän seurauksena priorisointi on hankalaa ja tekemisen pohtimiseen menee oma aikansa. Multitasking on myrkkyä, vähemmän on enemmän. Mitä lyhyempi to-do lista on, sitä todennäköisemmin siinä olevat asiat tulee tehtyä. Näin ollen, tekemistä on vähennettävä enemmän, kuin mikä tuntuu ’sopivalta’.

Kauppalistakäytäntö on toiminut mielestäni hyvin, joten seuraava lean muutos on to-do listan kehittäminen tai lyhentäminen. Jos lista on täynnä ja tukossa, seurauksena on helposti tekemisen pysähtyminen. Prosessi menee failure modeen. Leanissa tärkeintä on flow ja virtaus. Tekemistä pitää vähentää ja keskeneräisiä asioita poistaa, jotta prosessi käynnistyy uudelleen. Toiminnan pysähtyminen johtuu ylikuormittumisesta. Tällä en tarkoita niinkään uupumista, vaan ehkä oikeampi nimitys olisi keskittymiskyvyn herpaantuminen.

Keskittymiskyky seuraa yleensä suht hyvin to-do listan pituutta. Priorisointi ja tekemiseen keskittyminen on helppoa, jos lista on lyhyt ja vastaavasti huomattavasti hankalampaa, mikäli lista on pitkä. Toiminnan fokusointi tarkoittaa sitä, että mahdollisen vapaa-ajan koittaessa ei tarvitse käydä läpi to-do listaa aakkosjärjestyksessä, priorisoida tehtäviä ja miettiä mitä ehtii ja mitä ei ehdi tekemään käsillä olevassa ajassa. Samasta syystä tekeminen pitää pilkkoa pieniin palasiin, jotta tehtäviä voi suorittaa raivaamatta esim. koko viikonloppua yhden asian eteen. Massiivisia tehtäviä helposti lykkää pidemmälle, koska sopivaa aika-ikkunaa ei tahdo löytyä.

Olen treenailussa pitänyt nyt kahden vuoden ajan vuotuista teemaa, johon ko. vuoden aikana keskityn. Ensimmäinen teema oli kehon kuuntelu. Se oli erityisen hankalaa opetella, koska sitä en ole aiemmin erityisesti tarvinnut. Toisen vuoden teemana oli juoksutekniikka ja lisäsin tekniikkaharjoituksia selvästi. Otin koordinaatiot osaksi omia treenejä ja yritin rakentaa jonkinlaista kisarutiinia.

Tämän kuluvan vuoden teema liittyköön nimenomaan tuohon virtaukseen. Jos ajanhallinta tökkii, vähennä tekemistä, älä pysähdy. Vältä kiireen tuntua, mutta pysy liikkeessä. Maratonharjoittelu opettaa yllättävänkin paljon sellaista, mitä pystyn soveltamaan työssä ja arjessa. Ehkä tällä hetkellä päälimmäisin oppi on juurikin vauhdinjako. Elämä ei ole sprintti vaan pikemminkin maraton. Tärkeintä ei ole nopeus vaan liike, flow.

Tammikuun toinen viikko oli katkonainen. Kilometrejä kertyi ma-ke 30km ja treenitunteja 3h40min. Tämän lisäksi torstai sisälsi uintia ja pe-su laskettelua useita tunteja joka päivä.

Kolmas viikko oli rytmillisesti hyvä. Juosten matkaa kertyi n. 82km ja tunteja 9h. Viikkoon mahtui mm. tiukka 3km VK + 5x3x200m/1-1,5min setti, lauantain Aktia cup 10km ja sunnuntaille 2,5h pitkis. Palautumisen kanssa ei ollut mitään ongelmia ja aikataulu kattoi kaiken mitä piti. Sunnuntain pitkis oli jopa yllättävän kevyt Aktian jäljiltä. Alkoi tuntua siltä, että tämä vielä flowksi tästä vääntyy.

Talvikelit tahtoo jumittaa lihaksistoa. Tilannetta parantaa hieman juoksumatolla hölkkäily, pohkeiden putkirullaus ja hieronta. Neljäs viikko oli kokonaisuutena kevyt. Vauhtipuolta ko. viikolla edusti torstaina järjestetty 3km talviklassikko. Kokonaisuutena 6,5h ja 45km sisältäen sunnuntain korvaavan hiihtolenkin.

Stressireaktio ja stressihormonien vapautuminen tapahtuu automaattisesti vasteena ulkoisille ärsykkeille. Rentoutuminen sitä vastoin ei tapahdu automaattisesti, vaan sitä pitää tavoitella ja saavuttaa. Rentoutuminen nopeuttaa fyysistä palautumista ja laskee stressihormonien tasoa nopeasti. Se laajentaa verisuonia ja edesauttaa ääreisverenkiertoa.

Intensiivisen työ- ja treeniviikon aikana olen katkonut päivää päikkäreiden avulla. Olen pyrkinyt aikatauluttamaan vuorokausirytmin siten, että työpäivän jälkeen syön suht kevyesti ja nopeasti, jonka jälkeen olotilasta ja aikataulusta riippuen otan n. 20-40min päikkärit. Päikkäreiden jälkeen suoraan sohvalta lenkkarit jalkaan ja lenkille. Tällä on ollut selvä sykkeitä laskeva vaikutus.

Kiireiseen päivään istuu hyvin 15min power nap. Oikealla tavalla toteutettuna siinä ehtii juuri nukahtamaan. Sen merkitys näkyy muistin ja keskittymiskyvyn parantumisena. 15min on aikana vähän ja jotta siitä saa kaiken irti, pitää keho saada rennoksi mahdollisimman nopeasti. Yhtenä apuvälineenä tässä voi kokeilla kehon jännittämistä ja rentouttamista toistuvasti, kunnes koko keho on rento. Itse en ole vielä tätä kokeillut, koska omat päikkärit yleensä ajoitan vähintään 20-30min mittaisiksi. Tällä pituudella saan vähän jo paikattua esim. vajaaksi jääneitä yö-unia.

30min mittaisia päikkäreitä voi pitää jo eräänlaisena rajana. Tämän mittaiset päiväunet olisi paras ottaa n. 6h heräämisen jälkeen, mutta töiden johdosta itselläni päikkärit osuvat 10-12h tienoille heräämisestä. Tutkimusten mukaan väsymys on suurimmillaan n. 6h heräämisen jälkeen. 30min päikkäreiden ei pitäisi olla vielä niin syvää unta, että herääminen olisi työlästä. Tästä pidempään jatkuvat päikkärit saattavat aiheuttaa herättäessä pientä ’pöhnää’. Itseäni tuo ei haittaa, koska päikkäreiltä yleensä lähden suoraan lenkille ja siellä kyllä virkoaa.

90min päikkäreillä ehtii rentoutua täydellisesti. Siinä käydään läpi jo kaikki unen eri vaiheet. Siinä aivot ja keho pääsevät kunnolla palautumaan. Tämä on mitaltaan jo kuitenkin sen verran pitkä, että se saattaa vaikuttaa nukahtamiseen illalla. Tutkijoiden mukaan pitkien päikkäreiden ja yöunien väliin pitäisi mahtua vähintään neljä tuntia. Itselläni tämä toteutuu suht hyvin, päikkäriaika on yleensä 17 (pidemmät, jos ehdin kotiin ajoissa) tai 18 (lyhyemmät). Tämän jälkeen otan satunnaisesti maksimissaan 15min power napit.

Päikkäreiden lisäksi yksi mielenkiintoinen rentoutumisen keino on mini-relaksaatio. Sen pituus voi olla muutamasta sekunnista minuutteihin, mutta tarkkaa ajallista määritelmää sille ei ole olemassa. Mini-relan voi ottaa milloin tahansa ja se tekeekin siitä harvinaisen sopivan aikataulutettuun päivään.

Mini-rela tekniikoista itselleni ehkä sopivimpia on mm. body scan ja breath focus. Body scan tarkoittaa lihaskireyden etsimistä ja tunnistamista sekä pyrkimystä lihasten rentouttamiseen keskittymällä yksittäiseen lihakseen kerrallaan. Breath focus tekniikassa nimensä mukaisesti keskitytään hengitykseen. Normaalin hengityksen väliin otetaan ns. syviä ja hitaita hengityksiä, jonka aikana pyritään keho saamaan rentoutuneeksi. Nämä kaksi toimii yhdessä ja erikseen.

En ole vielä kovinkaan aktiivinen mini-relaaja, mutta näitä voisi kyllä hyvinkin kokeilla. Ajankäytöllistä ongelmaa ei ole ja näitä voi soveltaa vaikka autossa, esim. samalla kun odottaa liikennevalojen vaihtumista.

Lean projekti etenee ja ajan hallinta on kehittynyt. Tein pienen time-studyn aamurutiinista ja tunnistin siinä muutaman kohteen, jotka vievät aikaa. Kännykän selailu aamiaispöydässä oli yksi niistä asioista, jotka jätin pois lähes kokonaan. Tosin aamuihin on nyt astunut mukaan ajoittain lasten herättely, ruokkiminen ja hoputtaminen, se sekoittaa rutiinit.

Huonejärjestelyitä on tiedossa ja se toivon mukaan parantaa tilannetta. Samoin turhaa tavaraa on lähtenyt jo pieniä määriä ja jokainen hävitetty tavara on voitto. Unohtelu ja hukassa olevien tavaroiden etsiminen on vähentynyt, mutta vielä on kehitettävää.

Ostoslistan osalta sovellan kanban järjestelmää. Ostoslistana on jääkaapin ovessa A4 paperi. Tällä paperilla on jatkuvasti päivittyvä, kuulakärkikynällä kirjoitettu ostoslista. Jos havaitsen jonkin asian tai tuotteen olevan loppumassa, lisään sen listaan. Kauppaan lähtiessä otan kännykällä valokuvan listasta eikä tarvitse käydä kaikkea läpi. Kuka tahansa voi täydentää puuttuvat tai loppumassa olevat tuotteet. Kun tuotteet on ostettu ja jääkaappi ’ladattu’, ostetut tuotteet vedetään listasta yli.

Puutteita on todella harvoin ja pystyn ylläpitämään standardi sisältöä jääkaapissa ja ns. käyttötarvikkeissa. Kauppaan lähteminen on nopeaa, eikä minun tarvitse miettiä ostoslistaa sen kummemmin. Valokuva kännykällä ja lista on valmis.

Alkuun pieni katsaus vuoden ensimmäisestä treeni-viikosta. Treenimäärä oli itselleni tiukahko, kun ottaa huomioon alla olleen kahdeksan päivän lepo- ja flunssaputken. Kilometrejä kertyi n. 75-77km ja aikaa tähän käytin n. 8h. Matolla juoksemani VK harjoituksen arvioin olleen n. 8-10km tietämillä. Viikko oli suht hyvä rytmillisesti vaikka ajoittain pientä kiireen tuntua oli havaittavissa. Yöunetkin pysyi 8h tietämillä. Selkeä parannus ja tunnen selvästi sen vaikutuksen.

Palautumisen merkitys on olennainen osa kokonaisuuden hallintaa. Siihen vaikuttaa vapaa-ajan aktiviteetit, mutta myös työssä ja treenien ulkopuolella koettu stressi. Kaikki koettu stressi ei ole kategorisesti huonoa. Aiheesta kiinnostuneena lukaisin aiheesta Harvard Medical Schoolin julkaiseman Stress Management raportin. Olikin mielenkiintoista lukea miten elimistö reagoi stressiin.

Stressireaktio käynnistyy talamuksesta, jossa vastaanotetaan ja prosessoidaan aistien tuottama informaatio. Kyseessä siis on näkö, kuulo tai tuntoaistiin pohjautuva reaktio. Stressireaktion käynnistyessä talamus hälyttää aivojen pelkokeskuksen ja muut aivoissa olevat emotionaaliset keskukset, jotka edelleen välittää viestiä aivokuoreen. Täältä hermoratoja pitkin viesti siirtyy lihaksistoon aiheuttaen lihasjännitystä.

Toinen viesti lähtee hypotalamuksesta ja se välittää viestin edelleen jokusen mutkan kautta munuaisten yläpuolelle. Tämän seurauksena vereen vapautuu stressihormoneja, kuten esimerkiksi adrenaliinia, noradrenaliinia ja kortisolia.

Tästä seuraa sarja erilaisia fysiologisia vasteita, kuten esim:

• Hengitys nopeutuu, jotta lihaksistoon saadaan happea
• Glukoosia ja rasvaa vapautetaan varastosta verenkiertoon käytettävissä olevan energian maksimoimiseksi
• Näkö ja kuulo terävöityy
• Syke nousee (jopa 2-3x normaalia korkeammalle)
• Verenpaine nousee
• Tietyt verisuonet supistuvat, jotta verenkierto lihaksistoon ja aivoihin maksimoituu
• Verihiutaleet muuttuvat tahmeammiksi, jotta mahdollinen verenvuoto tyrehtyy nopeammin
• Immuunijärjestelmän aktiivisuus kasvaa, se valmistautuu torjumaan esim. haavoista aiheutuvat mahdolliset infektiot
• Ne kehon järjestelmät ja toiminnot hidastuvat, joita ei tarvita välittömään reagointiin. Näin kaikki mahdollinen energia saadaan sinne missä sitä todennäköisimmin tarvitaan
• Kehon kudosten kasvu ja korjaaminen hidastuu

Olen kyllä tiennyt ja kuullut, että stressi hidastaa palautumista. Tämä oli silti tietyllä tavalla valaiseva lista. Oli stressin aiheuttajana fyysinen kuormitus, tiukka deadline tms. niin elimistön vaste siihen on sama. Stressaantuneena elimistö ei pyri korjaamaan lihaskudoksissa harjoituksen aikana muodostuneita vaurioita, vaan se pyrkii maksimoimaan suorituskyvyn juuri siinä tilanteessa. Maksimointi tapahtuu muiden toimintojen kustannuksella.

Jatkuva toiminnan aikatauluttaminen aiheuttaa stressiä. On kuitenkin tiettyjä asioita, jotka on välttämättä aikataulutettava. Itse pyrin lähestymään asiaa vakioimalla / standardisoimalla aikataulutettua tekemistä ja rakentamalla niiden ympäristön sellaiseksi, että ne saa suoritettua ilman kiireen tuntua (”feel of urgency”) tai minimoimalla sitä. Tällä tavalla tekemisen laatu säilyy hyvänä ja stressitaso pysyy kohtuullisena.

Tähän liittyen lainaan pätkän netistä löytämästäni artikkelista (6.1.2019, https://psychcentral.com/lib/always-in-a-rush-maybe-its-time-urgency/):

”Excessive time-urgency is a classic component of Type-A behavior. People who are overly time-oriented have a greater risk of cardiovascular and other health problems than more patient individuals. Excessive time-urgency is not conducive to effective stressmastery, since one is constantly keeping one’s body at high anxiety and stress levels.

Individuals who perceive life in a time-urgent way tend to engage in self-defeating behaviors and thoughts such as being excessively worried about schedules, keeping overly tight deadlines, rushing when rushing is not necessary, doing several activities at the same time, and not taking the time to really enjoy work or play.”.

Nykyajan työelämään stressi kuuluu erottamattomana osana riippumatta asemasta ja tehtävästä. Itsensä johtaminen on olennainen taito sen hallintaan. Mielestäni on tärkeää ymmärtää stressin vaikutukset ja sen toiminnan mekanismi, jotta voi seurata itseään. Stressin kontrollointi vaatii tiedon siitä missä ollaan juuri nyt. Nykytila on seurausta niistä valinnoista ja toimista joita on tehnyt aiemmin. Korjaavat toimenpiteet vaatii, että tietää mikä vaikuttaa mihinkin. Nämä kaikki ovat yksilöllisiä ja jokainen reagoi eri tilanteisiin eri tavalla. Näin ollen tähän liittyvät syy-seuraus suhteet on opittava omakohtaisesti kuulostelemalla kehoa.

Harvard Medical Schoolin artikkelissa mainitaan itselleni tuttu kirjailija, Nassim Nicholas Taleb. Olen lukenut hänen kirjansa ”Fooled by Randomness” ja pidin siitä erityisen paljon. Tässä yhteydessä artikkelissa mainitaan kuitenkin kirja ”Antifragile: Things that Gain from Disorder”. Kirjassa Taleb määrittelee haurauden (fragility) taipumuksena vahingoittua volatiliteetistä (suuresta vaihtelusta) ja epävarmuudesta, asioista jotka yleensä aiheuttavat kroonisen stressireaktion. Vastakohtana tälle, epähauras (antifragile) henkilö ymmärtää, että stressi on vain hinta, jonka maksamme olemassaolosta.

Lean filosofian soveltamisen tarkoitus itselleni on nimenomaan stressivapaan ympäristön luominen. Minulla on suuri houkutus ajatella Kenialaisia kestävyysjuoksijoita ja kuvitella heidät yksinkertaiseen mutta samalla toimivaan ympäristöön. Epäilemättä vaatii paljon mieleltä ja keholta saavuttaa se taso, jossa maailman huiput ovat. Mutta silti mietin mikä merkitys sillä on, että ympäristö on yksinkertainen ja mahdollistaa keskittymisen olennaiseen. Huomasin 2018 keväällä, että oikea ja hallittu toiminnan rytmi ja keskittyminen tuottaa tekemiseen tietyn flown, oli kyse sitten töistä, treenailusta tai mistä tekemisestä tahansa.

Hyvässä flowssa tekeminen ei tunnu suorittamiselta. Se on nautinto. Siinä ikään kuin leijailee kaiken keskellä ja asiat vain tapahtuu. Se on tavoite.